Koti

Vaihdon alkaessa tässä kämpässä meitä asusteli kolme, mutta viikon kuluttua jäimme kaksin Kaisan lähtiessä takaisin kotiin. Myöhemmin päätimme sisustaa kämppää vähän erilaiseksi ja kotoisammaksi.
 
IMG_3954 
Kämppä on itsessään tilava ja avara kaksio, hienompi mitä oltaisiin osattu kuvitella. Kuulemamme mukaan täällä on ollut ennen jonkinlainen äänitysstudio tai vastaava, olohuone on muunmuassa kokonaan äänieristetty.
IMG_3912 IMG_3906
IMG_3929
Keittiö on uudennäköinen, kodinkoneetkin on uusittu. Keittiön tasot oli jopa meille hurjan korkealla, tiedä mimmoiselle jättiläiselle ne on sitten suunniteltu. Kalusteet ylipäätään on aika eläneitä mutta mukavia ja toimivia.
IMG_3950
IMG_3937IMG_3850IMG_3990 
Kämpässä on myös kaksi takkaa, joita molempia olemme lämmittäneet ahkerasti. Ensimmäisen kuvan tossut oli ehdoton hankinta jo ensimmäisellä viikolla. 
IMG_3975
Vessa on myös uusittu ja kämpän lämpimin huone lattialämmityksineen ja kuivausrumpuineen. 
Makuuhuoneesta unohtui ottaa kuvat, mutta siellä ei ole muuta oikeastaan kuin sängyt. 
Kyllä tätä jo voisi kodiksi sanoa! :---)

Elossa ollaan!

chaplin chaplin2
Matka tänne Tarttoon meni yllättävän sujuvasti ja loppujen lopuksi löydettiin oikea kämppäkin. Koulussa on ollut välillä aika sekavaa sillä osa opettajista ei puhu ollenkaan englantia, mutta meillä on onneksi ollut auttamassa ja neuvomassa ihana tutor! Lähinnä olemme vaan maalailleet ja piirrelleet.

Tänään meillä oli etäpäivä joten päätettiin tutustua Tarton vanhaan kaupunkiin ja ehdittiin ottaa muutama kuvakin.

About LLA

Opiskelemme molemmat Pohjois-Karjalan ammattipisto Outokummussa, joka on mukana ArteCult -nimisessä hankkeessa. Sen kautta saimme mahdollisuuden lähteä kuukauden ajaksi Viroon vaihtoon. Hanke oli alunperin suunnattu kuvallisen ilmaisun puolelle, mutta koska kuvallisen puolelta ei ollut lähtijöitä, hankkeeseen otettiin muiltakin visuaalisilta aloilta opiskelijoita. Näin pääsimme loppujenlopuksi molemmat yhdessä vaihtoon.

Koulumme on tehnyt aikaisemminkin paljon vaihtoja Tarton taidekoulun kanssa ja sinne mekin suuntaamme alle viikon päästä. Projektiin kuuluu luonnollisesti myös blogin pitäminen ja näin syntyi LLA. Päädyimme yhteen yhteiseen blogiin, minne teemme niin omia kuin yhteisiäkin postauksia. Nimi taas sai ispiraationsa ystävältä, jolla on tapana huutaa LLA jos hänellä on asiaa meille molemmille :-D Blogin visuaalisesta puolesta on vastannut lähinnä Ulla.
Yritämme päivittää mahdollisimman tiuhaan, tosin emme tiedä vielä miten usein pääsemme nettiin.

Nyt eikun jännäämään mitä kaikkea unohtuu ottaa mukaan ja miten saamme mahdutettua kaikki tavarat matkalaukkuihin !